Ohita navigointi
thl.fi etusivulle

Tiedonvälitys

Tiedonvälitys

Yleistä
Julkaisut ja Internet
Kirjallisuustoimikunta
Koulutus
Palaute
Postilistat
 

Menetelmien arviointiin liittyvän tiedon välittäminen on keskeinen osa toimintaamme. Tällä sivulla kuvataan keskeisiä tapojamme välittää tietoa.

Maailmalla tuotetaan jatkuvasti runsaasti arviointitietoa. Finohtan kaltaiset tahot tuottavat vuosittain satoja arviointiraportteja eri aiheista. Seuraamme uusia raportteja aktiivisesti ja välitämme niiden tuloksia Suomessa. Luonnollisesti välitämme tietoa myös kotimaisista arviointitutkimuksista.

Varsinaisten tulosten lisäksi pyrimme välittämään sopivassa määrin tietoa arvioinnin metodologiasta. Arvioinnin metodien tuntemus on tärkeää sekä silloin kun arviointeja tehdään, että silloin kun niiden tuloksia tulkitaan ja sovelletaan käytännön elämässä.

Välitämme tietoa erityisesti omien julkaisujemme sekä web-sivustomme avulla.

Maailmalla tuotettua arviointitietoa seuloo erityisesti ns. Finohtan kirjallisuustoimikunta, joka valitsee aineistoa julkaistavaksi Impaktissa, Ohtasessa ja Arviointiselosteina, sekä lisäksi lähettää tietoa arvioinneista suoraan kotimaisille asiantuntijoille. (Kts. Impakti 3/2005, sivu 6)

Edelleen välitämme tietoa erilaisissa koulutustilaisuuksissa ja seminaareissa.

Tiedonvälityksemme ei ole yksisuuntaista. Voit vaikuttaa toimintaamme kertomalla meille ideoitasi ja mielipiteitäsi. Ne ovat arvokkaita mm. kun kehitämme toimintaamme tai etsimme arvioinnin kohteita. Käytä rohkeasti palautesivuamme tai ota meihin yhteyttä muulla tavoin.

Välittämme tietoa kansainvälisten arviointien tuloksista myös sähköpostitse. Viisi aihekohtaista postilistaa ja yksi yleinen lista avattiin lokakuussa 2006. Kesäkuussa 2009 laajensimme aihealueita siten, että aihekohtaisia postilistoja on 24. Listat ovat maksutta tilattavissa

Jos haluat seurata kansainvälistä keskustelua menetelmien arvioinnista ja osallistua keskusteluun sekä saada tietoa alan koulutustilaisuuksista, julkaisuista yms., kannattaa tutustua Health outcomes and health technology assessment -postituslistaan, jota ylläpitää Uuden Seelannin arviointiyksikkö NZHTA. Lista on avoin kaikille, maksuton ja englanninkielinen. Listalle lähetetyt sähköpostiviestit toimitetaan automaattisesti kaikille listalle liittyneille henkilöille.

Muita menetelmien arviointia sivuavia postituslistoja ovat mm. Evidence based health sekä Public health, joita ylläpitää brittiläinen JISCmail-palvelu. Näillä kahdella listalla käytävä keskustelu on välillä suhteellisen vilkasta. Kannattaa kuitenkin tutustua näihinkin listoihin, sillä ajoittain keskustelijoina on näyttöön perustuvan lääketieteen huippuasiantuntijoita.

 

Tulosta | Lähetä tiedoksi

Julkaistu 20.3.2006, Päivitetty 23.6.2009

Sivu päivitetty 23.6.2009
© THL, 2009 | Tietoa sivustosta | Verkkotoimitus
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos - PL 30, 00271 Helsinki - Kartta- puhelin 020 610 6000, Sähköposti: etunimi.sukunimi@thl.fi